tiistai 14. huhtikuuta 2015

Peteltä varsa ja shettisten jekut!

Eli eilen me katsottiin kun Pete ja Pulla paritteli, Pulla on siis ori ja Pete tamma, vaikka niitten nimetkin on sekasin. Eilen shettikset myös jekutteli. Miksiköhän? En tiedä, eilen laitumella ne oli kyllä kokoontuneet yhteen laitumella. Mutta nyt astutukseen!
Tässä muutama  kuva! Pian tallilla taitaa olla uusi poni!

Mikähän varsan nimeksi tulee?
Lopuksi ne joi.
Kun parittelu loppui, oli vuorossa Pullan jekut. Julia oli hakemassa Pullaa pois tarhasta, mutta Pullasta se oli mahdottoman huono ajatus!
Huono ajatus!
Julia sai sen kyllä vietyä, mutta kostoksi Pulla teki toisen jekun.
Arvaatteko?
Pulla meni sisällä suoraan Faunan heinien kimppuun josta Julia yritti hakea Pullan.
Toisten ruokia ei saa syödä! Fauna ei tahtonut ruoka seuraa, eikä Juliakaan tahtonut Pullan lihoavan enempää.
Pian Pulla olisi karsinassa! Mutta siinäkin Pulla temppuili.
Pian Heidi tuli talliin, hoitamaan Kassun. Mutta mitäs nyt tapahtuu?
Ensin Heidi otti uudesta koukusta riimun ja lähti Kassun luokse.
Hän avasi karsinan oven, mutta Kassu tönäisi ja ravasi ulos!
Kassu päätti suunnistaa kentälle, missä Veralla oli juuri harjoitukset, Heidi kipitti Kassun perässä muttei saanut Kassua kiinni.
Kassu päätti suunnistaa kentälle, missä Veralla oli juuri harjoitukset




Onneksi Veraa ei sattunut, se sai Kassun pian kiinni jonka Heidi haki. Heidi vei kassun takaisin sisään ja alkoi harjata Kassua. Vähän ajan päästä kun Heidin tehtävänä oli viedä Tico ulos, niin alkoi uusi juttu...             Heidi otti Ticon kiinni, mutta Tico rynnistikin suoraan ovesta pihalle...
Tico ryntäsi suoraan pihalle
Ticon päämääränä oli alatalli, jossa asusti hevosia, Tico meni vähän tutkimaan paikkoja.
Tico pysähtyikin nuuskimaan Sannia.
Heidi tuli ja haki Ticon sisään, hän ei kestäisi enää yhtäkään karkureissua, Mutta mitä Fauna oli tehnyt sillä aikaa kun Tico karkasi?
Voi ei! Se oli sotkenut koko tallin käytävän, sillä se oli kaatanut heinät, ja heinissä vielä sotki Montykin! Nyt tultiin siivoamaan.





Tallilaiset siivosivat käytävän, ja nyt se on putipuhdas! Tälläisiä jekkuja ne shettikset nyt teki, ja laitan postauksen Peten varsan syntymästä myöhemmin!
                            seuraavassa postauksessa: Veran lähtö kisamatkalle Sveitsiin

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tallillako vain hevosia?

Tomppa
Jos olette miettineet että onko täällä vain hevosia, niin täällä on 5 kissaa, 2 koiraa ja lehmä. Lehmä on viereisellä maatilalla.
Ahmatti

Maton alla on Eemeli, Tumma on Misse ja vaalea on Kisse

Monty on pentu







Nellystä vähän huono kuva!
Ammuli    


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Koulukisat!!

Täällä kirjoittaa nyt Anni. En muistanutkaan että tänään olisi viereisen tallin koulukisat! Eilen onneksi treenattiin. Kisat olivat sellaiset, ettei tarvinnut olla kisapukua ja hevosille sai laittaa pintelit, joten laitoin. Edellisenä iltana muistin kisat. Aamulla tulin melkein juoksu jalkaa tallille. Olin ainoa joka osallistui tältä tallilta ja Julia sanoi että saisin mennä Indigolla, siitä ilahduin koska Inki on hyvä kouluratsu.
Panin Inkin kuntoon ja lastasin sen traileriin. Kisapaikalla menin verryttelemään. Onneksi en ollut ainoa jolla ei ollut kilpailu vaatteita. Tämä oli siis vain helppo luokka. Petri ja Vera tulivat katsomaan, lähtö vuoroni oli 6/22. Pian minut kuulutettiinkin radalle. Ensin tervehdimme tuomaria, josta nostettiin ravi, Inki tiesi olevansa kisoissa joten se kuunteli minua parhaansa mukaan. Sitten teimme laukassa voltin ja aloitimme pohkeenväistön, jonka jälkeen jatkoimme käynnissä ympyrällä. Keskityin vain ratsastukseen. Pian tervehdinkin tuomaria ja poistuin radalta. En kertonut kaikkea radastamme muta se tuntui hyvältä! Menin jäähdyttelemään Indigoa, jonka jälkeen menin syömään kahvioon ja pyysin Veraa tekemään Inkin kanssa pienen maasto lenkin ennen tuloksia. Myöhemmin kun tulokset kuulutettiin, niin ihme kyllä, minä olin kolmas! Sain ruusukkeen Niinkuin kaikki muutkin. Tallille tullessni oli hyvä olo! 


Kisat oli maneesissa.

Ooops... Vähän pitkät ohjat!

Aloitimme pohkeenväistöä.

Hyvin menee

Äh! Katselin liikaa sivulle.

Pintelit sai olla!

Ja vielä loppu tervehdykseen!












Tiistai illan koulutunti

Hei! Täällä kirjoittaa Heidi, kuvasin Noran ja Annin koulutuntia, josta nyt kerron. Tänään Mikael oli päättänyt vaihtaa ratsut keskenään, sillä kaikkienhan pitää oppia ratsastamaan eri hevosilla!








Alkulämmittelyn jälkeen Nora sai tehtäväkseen Avotaivutukset. Diamante kulki silloin kuuliaisesti ja hyvin. Sillä välin Anni ravaili Auroralla toisessa päässä.
Nyt kun oli pimeä ilta, niin valojen takia toisen rakennuksen seinään heijastui Noran ja Diamanten varjo!
Anni ei ole koskaan ennen ratsastanut Auroralla, sillä Aurora oli niin uusi! Anni ravasi toisessa päässäja yritti saamaan Auroran paremmin avuilleen. Mikael antoi ohjeita, jonka avulla se onnistuikin.
He harjoittelivat samoja asioita koko tunnin ja hyvin meni!


Tunnin lopuksi kentällä oli jo todella pimeää, mutta onneksi tallissa ja tallin pihalla oli valoja!

Mini teksti

Lisäksi teen tänne Suklaanponitallilaisten blogin, jonne he kirjoittavat tunneistaan, kisoistaan yms.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Tervetuloa!

Tein toisen sivun Suklaanponitallille, täällä on pelkästään hevosesittely ja henkilökunnan esittely. Lue myös sivu: Suklaanponitalli.suntuubi.com siellä on kivempaa varmasti :D Ja siksi en kerro täällä mitään toiminnasta, koska haluan sinun käyvän tuollakin. (sivut remontissa tulee paremmaksi noin 4 viikon päästä lue sillä aikaa toista sivuamme!)